top of page

Vanajaveden alue on yksi Metsähallituksen koordinoiman valtakunnallisen FRESHABIT-hankkeen kohdealueista. Koko hankkeessa on mukana 30 kump­pania ja 8 aluetta eri puolilta Suomea. Valtakunnallisen hankkeen kokonaisbudjetti on 20 M€ ja se on osa EU:n LIFE-ohjelmaa. Vanajaveden alueen kokonaisbudjetti on 1,3 M€.

 

Vanajaveden alueella hankkeessa toteu­tetaan lintuvesi- ja valuma-aluekunnostuksia, tutkimuksia, mallinnustyötä, virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksien kehittämistä sekä alueen asukkaiden aktivointia ja muita vesienhoitotoimia ja elinympäristökunnostuksia laajassa yhteistyössä Natura2000-alueilla ja niiden lähiympäristössä. Töitä tällä alueella tekevät Vanajavesikeskuksen lisäksi Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri, Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus.

 

Hankkeen Vanajaveden alueen kokonaisuutta rahoittavat EU:n ja edellä mainittujen lisäksi myös Hämeen ja Pirkanmaan ELY-keskukset. Hanketta koordinoi Vanajavesisäätiö.

 

Euroopan komissio on myöntänyt suomalaiselle FRESHABIT-hankkeelle rahoitusta lähes 12 miljoonaa järvien, jokien ja pienvesien kunnostamiseen ja tätä edistäviin uusiin käytäntöihin.Vanajaveden alueelle tästä rahoituksesta tulee noin 800 000 €.

 

(Lähde: Vanajavesikeskus)

 

Saarioisjärvi on yksi hankkeen Vanajaveden alueen kohdejärvistä. Saarioisjärven kunnostustoimenpiteitä lähdetään toteuttamaan jo aiemmin teetetyn kunnostussuunnitelman pohjalta.

bottom of page